Mikä saa pienen pojan ajamaan jokaisen konfliktitilanteen siihen, että huomaa viettävänsä loppuillan huoneessaan mahdollisimman vähällä viihdytyksellä. Rangaistuksista ei jousteta eikä lepsuta ja pullikoiminen vain ja ainoastaan kiristää silmukkaa. Ja miksi mini-kääpiölle tulee pakonomainen tarve pärisyttää kun suu on täynnä puuroa eikä vaatteiden vaihtoon olisi oikeasti aikaa. Mä en ala, tästä lähtien kun joku ei mene mieleni mukaan, heittäydyn kanssa lattialle selälleni ja saan itkupotkuraivarin enkä missään tapauksessa suostu luovuttamaan reikäisiä kumisaappaitani ainakaan roskikseen, nih.
Miehen kanssa ei muuten kannata jakaa harrastusta eikä ainakaan olla samassa yhdistyksessä molemmat luottamustoimissa. Lopputulos on kuin olisi samassa paikassa töissä, yhdistyksen asioita jauhetaan ruokapöydässä, telkkaria katsellessa ja sängyssä ennen nukkumaanmenoa, hetken rauhaa ei saa, kesken päivän on pakko jauhaa puhelimessakin niitä. Ehkä äitiysloman loputtua ängen sinne samaan duuniinkin ja alan tiedustelemaan, joskos plastiikkakirurgit voisivat yhdistää kaksi ihmistä, kyllähän siamilaisia kaksosia erotetaankin.Luojan kiitos miestä ei kiinnosta akkojen juoruilu eikä espanjan opiskelu, oikeasti joskus pääsee karkuun ihan koko perhettä.
